Animagios-työryhmään kuuluvat Erika Hammarberg, Santte Salonen ja Joni Stein. Heidän jo vuosia kestänyt tiivis taiteellinen yhteistyönsä sai alkunsa kansanmusiikin opinnoista Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa vuonna 2014, ja he ovat siitä lähtien työskennelleet yhdessä lukuisissa projekteissa soittaen, tanssien, laulaen, kirjoittaen, esiintyen sekä kokonaisuuksia ja konsepteja luoden.
Vuonna 2019 Salonen ja Stein alkoivat työstää Animagios-konseptia lautapelin muodossa, ja Hammarberg liittyi mukaan konseptin laajentuessa seuraavana vuonna. Kesäkuussa 2022 työryhmä siirtyi työskentelemään täysipäiväisesti Animagioksen parissa. Hammarberg, Salonen ja Stein ovat yhdessä luoneet Animagios-maailman ja siellä esiintyvät kielet, sinne sijoittuvat tarinat sekä Animagios-brändin tyylin ja suunnan. Salonen ja Stein yhteissäveltävät Animagioksen musiikin ja Hammarberg vastaa näyttämöteosten libreton kirjoittamisesta.
Santte Salonen tarttuu aiheeseen kuin aiheeseen analyyttisella ja tutkivalla, mutta samalla myös leikkisällä ja uteliaalla otteella pitäen pilkkeen silmäkulmassaan. Hän on Animagios-työryhmän non-stop aivot, jotka saavat luovan tauon parisen kertaa viikossa jalkapalloilun ajaksi – tosin kekseliäisyyttä saattaa toisinaan näkyä pelikentälläkin. Salonen heittäytyy tekemiseensä täysillä, eikä meinaa aina malttaa palata Animagios-maailmasta takaisin arkielämään, vaan on vaarassa jäädä jumiin luomiensa eläinhahmojen pariin.
Elementti: Metsä
Taie: Tattituijotus
Lempipaikka: Huilastunturi
Erika Hammarberg laittaa itsensä likoon niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin aina tarvittaessa niin esiintyjänä, muusikkona, kirjoittajana, tanssijana kuin kirjastovirkailijanakin. Hän kokee taidetta ja maailmaa syvästi tunteiden kautta pitäen kiinni kriittisestä näkemyksestään ja tyylitajustaan. Hammarberg on lapsesta lähtien täyttänyt päiväkirjansa lauluilla, tarinoilla, runoilla ja riimeillä, eikä anna itsensä koskaan jättää kirjaa kesken.
Elementti: Harmonia
Taie: Sähinä
Lempipaikka: Kauttarantaintie
Joni Stein lämpenee hitaasti, mutta päästyään vauhtiin uppoaa mielenkiinnonkohteisiinsa täysin, liittyi se sitten musiikkiin, fonologisiin järjestelmiin tai uusien konseptien luomiseen. Stein on nähnyt ensimmäisen tuotantokauden Digimonista ainakin viisi kertaa elämänsä aikana ja teki lapsena tietokonepelin nimeltä The Catz Game, jossa seikkaili kaksi kissaa. Tämän lisäksi hän on Animagios-työryhmän epävirallinen tiedonhakukone sekä faktantarkistaja.
Elementti: Jää
Taie: Parantaminen
Lempipaikka: Vihahihan niemimaa
Kuvat: Jani Snellman (lavalla), Mikko Malmivaara (studiokuvat)